maanantai 8. joulukuuta 2014

#Piparkakkutalot**

                                                           Piparkakkutalot









Käytettiin kaupan valmista piparkakkutaikinaa ja koristeina erilaisia nomparelleja joista ainoat jotka ovat mainitsemisen arvoisia ovat hopeakuulat kuten näette kaikissa on hopeakuulia :)) ja lisää hopeakuulia..ja yksinäinen nallekarkki......#hopeakuulat




Piparkakkutalot

                          Piparkakkutalot
















maanantai 10. marraskuuta 2014

#Täytekakku!!

KAKKUPOHJA:
 2 kananmunaa
3/4 dl sokeria
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

 KOSTUTTAMISEEN:
 1 tl vaaleaa mehua

 TÄYTE:
2/4 dl suklaamoussea
1 dl mansikoita

 KUORRUTTAMISEEN:
suklaamoussea
valkoista sokerimassaa

KORISTEEKSI:
marsipaaniruusuja
hopeakuulia













1.Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Voitele ja jauhota vuoka.

2.Sekoita leivinjauhe jauhoihin. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi ja lisää jauhot kevyesti sekoittaen. Kaada taikina vuokaan ja kypsennä kakkua 13-15 minuuttia uunin keskitasossa.

3.Kumoa kakku tasaiselle alustalle ja anna jäähtyä. Leikkaa se leikkuuveitsellä kolmeksi (tai kahdeksi) levyksi, päällimmäinen ohuimmaksi.

4.Aseta kakun alin kerros lautaselle ja kostuta se kevyesti. Levitä päälle osa suklaamoussesta ja leikkaa mansikat puoliksi ennen lisäämistä.

5.Nosta päälle toinen (päällimmäinen) levy ja levitä siihen loput suklaamoussesta. Kauli sokerimassa ja nosta se kakun päälle.

6.Koristele kakku marsipaanilla ja hopeakuulilla.

<(^. ^<) Jotain Makeeta (aka täytekakku & muffinit) (>^ .^)>

Tässä parilla kerralla ollaan saatu aikaan kaikkea makeeta, joten niistä jotain. Ensin käsittelyyn täytekakku.
Tältä se näytti päältäpäin...
...ja tältä sisältä.


Näin sen saa aikaan: 


Pohja

2 kananmunaa
3/4 dl sokeria
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Kostutus

1 dl sokerivettä

Täyte

1 1/2 dl kermavaahtoa
5-10 palaa tummaa suklaata
1/2 dl pakastevadelmia

Päälle

sokerimassaa sulatettua tummaa suklaata


1 Tee ensin kakkupohja vatkaamalla kananmunat & sokeri vaahdoksi ja lisäämällä siihen keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun ja jauhotettuun vuokaan (halkaisija 20 cm) ja paista 200 asteessa 13-15 minuuttia.

2 Anna kakun jäähtyä tasaisella alustalla ja leikkaa se kolmeksi levyksi.

3 Kostuta kakku. Rouhi suklaa, pilko vadelmat pieniksi ja vatkaa kermavaahto. Sekoita keskenään, jaa tasaisesti kerroksiin ja kokoa kakku.

4 Kauli sokerimassa ja aseta se kakun päälle. sulata suklaa ja koristele kakku levittämällä suklaa haarukalla sokerimassan päälle. Vie kakku hetkeksi jääkaappiin ja syö!


Ja tässä on sitten duon kakkososa, suklaamuffinit!


Ohje
12 kpl


Kuivat aineet

2 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
50 g tummaa suklaata
1 rkl kaakaojauhetta

Nesteet

1/2 dl maitoa
1 kananmuna
3/4 dl öljyä


1 Rouhi suklaa ja sekoita kuivat aineet keskenään.

2 Lisää nesteet ja sekoita varovasti. Jaa taikina vuokiin ja paista 200 asteessa 12-15 minuuttia.

3 Koristele haluamallasi tavalla ;)


Pieni tietoisku tähän loppuun, OLI HYVÄÄ =3 <(^. ^<) <(^ . ^)> (>^ .^)>

Nopeat suklaamuffinit

Ohje:

12kpl

Kuivat aineet:
2dl vehnäjauhoja
1dl sokeria
1tl leivinjauhetta
1tl vaniliinisokeria
50g tummaa suklaata
1rkl kaakaojauhetta
Nesteet:
1/2dl maitoa
1 kananmuna
3/4dl öljyä

1. Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Aseta pellille 12 muffinivuokaa.
2. Rouhi suklaa aika isoiksi paloiksi.
3. Sekoita taikinakulhossa kuivat aineet keskenään.
4. Lisää nesteet maito,muna sekä öljy ja sekoita varovasti, jotta taikina ei sitkisty.
5. Jaa taikina muffinivuokiin ja paista uunin keskitasolla 12-15 minuuttia.

Kuorrutus ja koristelu:

Kermavaahtoa, sokeria ja elintarvikeväriä.

Sacher-kakku

Ohje:

 n. 15 annosta

 pohja: 150g tummaa taloussuklaata
150g voita tai margariinia
 1½ dl sokeria
 4 keltuaista
 1 dl jauhettuja manteleita tai mantelirouhetta
 1½ dl perunajauhoja tai ohrakasta
 2tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
4 valkuaista

 kostutus:

 ½ dl tummaa rommia
 ½ dl vettä

 täyte:

 300g aprikoosisosetta tai -marmeladia (3-4dl)

 kuorrutus:

170g tummaa taloussuklaata
 50g voita

 lisäksi:

 2 dl kuohukermaa

 1. sulata paloiteltu suklaa vesihauteessa ja ota sivuun jäähtymään

 2.vaahdota rasva ja sokeri.Lisää vaahtoon keltuaiset yksitellen,voimakkaasti vatkaten

 3.lisää mukaan hieman jäähtynyt,sula suklaa ja keskenään sekoitetut kuivat aineet

 4.vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja sekoittele viimeiseksi taikinaan.Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (2l) ja paista 175C:ssa noin 50 minuuttia.Kumoa kakku ja anna jäähtyä.

5.Jaa kakku kolmeen osaan.Kostuta levyt rommivesiseoksella,kevyesti laimennetulla sitruunamehulla tai aprikoosiliköörillä.

 6.levitä väleihin aprikoosisose tai -marmeladi. Pane kakun päälle esim. leikkuulauta painoksi pintaa tasoittamaan siksi aikaa, kun teet kuorrutuksen.

 7. sulata paloilteltu suklaa ja rasva.

 8. vatkaa kuorutus kuohkeahksi ja kiiltäväksi. Levitä kuorrute kakun pinnalle ja reunoille. anna makujen tasaantua mieluinten seuraavaan päivään.

9. tarjoa lisänä vatkattua kermaa.


 

kirjolohikastike ja nauhapastaa

ei tätä ruokaa kukaan osaa tehä olen koittanut tuli ihan huonoa ja tässä on kuvia




                    BROILERI KASTIKE
suositellaan kaikille
ohje:1kuori ja hienonna sipuli. Ruskista lihasuikaleet öljyssä.2.sekoita joukkoon sipulisilppu,mustapippuri ja paprikajauhe.ripottele pinnalle vehnäjauhot ja sekoita.3.lisää vesi ja liemikuutio jaanna ruoan joutua noin 20 minuuttia. lisää haudutuksen aikana tarvittaessa vettä.4. lisää ruokaan paloiltu mandariini ja anna kiehahtaa. lisää lopuksi ruokakerma ja tarkista maku.█ tarjoa broilerikastike keitetyn riisin, vihannesten ja salaatin kanssa

Suklaa Kermavaahto Kuppikakut

Käytimme reseptinä Taituri -kirjan Nopeat Suklaamuffinit ja lisäsimme Kermavaahto kuorutteen muffinien päälle. Värjäsimme kermavaahdon sinisellä elintarvikevärillä ja koristelimme nonparelleilla.

Tarvitset:
  • 2dl vehnäjauhoja
  • 1dl sokeria
  • 1tl leivinjauhetta
  • 1tl vaniliinisokeria
  • 50g tummaa suklaata
  • 1 rkl kaakaojauhetta
  • 1/2dl maitoa
  • 1 kananmuna
  •  3/4 dl öljyä
  • kermavaahtoa (vispikermaa ja sokeria)
  • elintarvikeväriä
  1. Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Aseta pellille 12 muffinivuokaa.
  2. Rouhi suklaa isoiksi paloiksi.
  3. Sekoita taikinakulhossa kuivat aineet keskenään.
  4. Lisää nesteet, maito, muna, sekä öljy ja sekoita varovasti, jotta taikina ei sitkisty.
  5. Valmista kermavaahto ja värjää haluamallasi elintarvike värillä. Varo ettei kermavaahdo ehdi sulaa!
  6. Jaa taikina muffinivuokiin ja paista uunin keskitasolla 12-15 minuuttia.
  7. Kuorruta valmiit muffinit kermavaahdolla muovipussia apuna käyttäen. Koristele.

perjantai 7. marraskuuta 2014

Luumumuffinit

Luumumuffimit -100 g margariinia -1 dl sokeria -2 kananmunaa -2,5 dl vehnäjauhoja -1 tl leivinjauhetta -1 dl kermaviiliä -noin 2 dl luumuja 1.pane uúni kuumenemaan 200 asteeseen. 2.vatkaamargariini ja sokerikevyeksi vaahdoksi. Lisää munatyksitellenedelleen voimakkaasti vatkaten. 3.sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisäätaikinaan. Sekoita lopuksi luumut ja kermaviili taikinaan. 4.jaa taikina 16 paperiseen leivosvuokaan. 5.Paista muffineita uunin keskiosassa noin 15 min.

Suklaatäytekakku

Ohje:

Pohja: "yhtä paljon kakku"
Käytimme 6 kananmunaa, sokeria ja vehnäjauhoja yhtä paljon, teelusikallinen leivinjauhetta ja ruokalusikallinen kaakaojauhetta. Lisäksi laitoimme sulatettua suklaata taikinaan 75g. Kakku paistettiin uunissa 175 asteessa 45 minuuttia.

Kostutus:
Mehukattimehua

Täytteet:
Rahkaa 3/4 prk ja noin 5rkl vadelmahilloa.
Toinen kerros suklaavaahtaoa.

Suklaavaahdon ohje:
1. Pane 2 liivatelehteä kylmään veteen pehmenemään 5min.
2. Kuumenna puoli desiä maitoa kiehuvaksi, lisää 75g paloiteltua suklaata ja sekoita.
3. Purista liivatelehdet kuiviksi ja lisää ne suklaaseokseen ja jäähdytä haaleaksi.
4. Vatkaa 1,5dl kermaa ja 1tl vaniljasokeria vaahdoksi.
5. Vatkaa 1 kananmuna ja 1rkl sokeria vaahdoksi eri kulhossa ja lisää suklaaseos siihen.
6. Yhdistä kaikki aineet ja anna hyytyä.

Kuorrutus:
100g suklaata ja 65g rasvaa ja sulata ja sekoita. Reunoille suklaasikareita.
Porsaat on tehty sokerimassastaa.



maanantai 15. syyskuuta 2014

syksy 2014 8lk

Teimme kauralastuja ne olivat hyviä suosittelen kaikille 


ohje:
50 g margariinia tai voita
1 dl sokeria 
1 ½ rkl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1 kananmuna


1. Sulata rasva ja lisää siihen sokeri,jauhot,kaurahiutaleet ja leivinjauhe. Lisää muna kevyesti sekoittaen. 
2. Nostele taikinaa kahdella lusikalla leivin paperille pellille pieniksi keoiksi. Jätä riittävät välit,koska lastut leviävät paistaessa.
3. Paista lastuja 200 asteessa uunin keski tasossa 7-8 minuuttia. 

tiistai 27. toukokuuta 2014

Pirtelö


Viime viikon kotitalouden tunnilla teimme herkullista mansikkapirtelöä. Pirtelön valmistukseen käytimme pakastemansikoita, vaniljajäätelöä, maitoa ja sokeria. Lopputulos oli hyvä.


 
Mukavaa ja aurinkoista kesää kaikille!!! 

tiistai 13. toukokuuta 2014

♣ Pizza ♣



1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, öljy ja vähitellen jauhot alusta taikina pehmeäksi, kiinteäksi palloksi. Anna kohota
2. Kaaviloi taikinasta iso pyöreä levy ja nosta se pellille leivinpaperille. Anna kohota 20 min. ja levitä sen päälle tomaattikastike, halutut täytteet, mausteet ja raastettu juusto.

1,5 dl vettä
20g hiivaa
0.5 tl suolaa
2 rkl öljyä
n.3,5 dl vehnäjauhoja


                                                                        Donitsit!!!!




Ohje:

1.Mureena hiiva kädenlämöiseen maitoon ja sekoita.

2.Vatkaa joukkoon muna ja suurin osa vehnäjauhoista

3.Lisää pehmeä rasva ja loput vehnäjauhoista koneella tai kädellä alustaen.

4.Anna taikinan kohta.

5.Tee 20 pikkupullaa ja anna kohota.

6.Kuumenna rasvaa rautapadassa.Rasva on sopivan kuumaa kun taikinan pala ruskistuu minuutissa.

7.Pane muutama munkki kerralla varovasi kuuman rasvaan kypsymään 5-7 min.Käännä kerran paistamisen -
                                                                                                                                                       aikana.
8.Nostele munkit kuivumaan paperille ja dippaa sokeriin.





Ainesosat:

2 1/2 dl maitoa
25g hiivaa
1 kananmuna
3/4 tl suolaa
3/4 dl sokeria
2 tl kaardemummaa
6-7 dl jauhoja
50g margariinia tai voi.





Pizza ♥

Pizza

Pizzapohja:
1 ½ dl vettä
20 g hiivaa
½ tl suolaa
2 rkl öljyä
n. 3 ½ dl vehnäjauhoja

1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen kulhossa. Lisää suola, öljy ja vähitellen jauhot. Alusta taikina pehmeäksi, kiinteäksi palloksi käsin. Jätä se peitettynä hetkeksi lepäämään.

2. Kaaviloi taikina pellille leivinpaperin päälle. Anna taikinan kohota peitettynä n. 20 minuuttia ja levitä sen päälle tomaattikastike, halutut täytteet, mausteet ja raastettu juusto.

donitsi (munkki) XD

kpl 20
2,5dl maito
25g hiivaa
1 muna
3/4 suolaa
3/4 sokeria
2 tl kardemummaa
6-7dl vehnäjauhoo
50g margariinia
paistoon paisto öljyä
pinnalle sokeria tai jotain muuta'

helppoa valmistaa

**DONITSIAAA**








 Pari viikkoa takaperin, eli vappuviikolla teimme kotitaloudentunnilla munkkeja, jotka kuorrutimme sokerikuorrutteella. Niitä oli innostavaa tehdä, ja ne maistuivat maukkailta.






Ohje:
20 kpl

2 ½ dl maitoa
25 g hiivaa
1 kananmuna
3/4 tl suolaa
3/4 dl sokeria
2 tl kardemummaa
6-7 dl vehnäjauhoja
50 g margariinia tai voita
uppopaistamiseen öljyä tai kookosrasvaa


1. Murenna hiiva kädenlämpöiseen maitoon ja sekoita puuhaarukalla. Vatkaa joukkoon muna, mausteet ja suurin osa vehnäjauhoista. Lisää pehmeä rasva ja loput jauhot koneella tai kädellä alustaen.

2. Leivo taikinasta 20 pientä pullaa. Anna niiden kohota leipomisalustalla tai leivinpaperilla.

3. Muotoile munkeista rinkilän muotoisia juuri ennen kypsentämistä. Tee kohonneisiin pikkupulliin reikä ja paina etusormet reiässä yhteen. Venytä taikinaa kieputtelemalla etusormia sen sisällä.

4. Kuumenna rasva rautapadassa. Rasva on sopivan kuumaa, kun pieni pala taikinaa ruskistuu minuutissa. Laita muutama munkkirinkeli kerrallaan varovasti kuumaan rasvaan kypsymään 5-7 minuutiksi. Käännä kerran paistamisen aikana.

5. Nosta valmiit munkit reikäkauhalla tai haarukalla talouspaperille valumaan. Jäähdytä ja siivilöi rasva ja säilytä peitettynä seuraavaa käyttökertaa varten.

(6. Päällystä rinkilät sokerikuorrutteella ja nonparelleilla.)






Herkulliset pizzat

Viime viikolla tehtävänämme oli valmistaa pizzaa. Teimme itse pizzataikinan ja laitoimme täytteeksi mm. jauhelihaa ja katkarapuja. Pizzasta tuli herkullista ja oikein maukasta. Pizzan tekeminen oli kohtalaisen helppoa ja lopputulos vastasi odotuksiamme!








Pizzapohjan ohje:

1½ dl vettä
20g hiivaa
½ tl suolaa
2 rkl öljyä
n. 3½ dl vehnäjauhoja

1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen kulhossa. Lisää suola, öljy ja vähitellen jauhot. Alusta taikina pehmeäksi, kiinteäksi palloksi käsin. Jätä se peitettynä hetkeksi lepäämään.
2. Kaaviloi taikinasta iso pyöreä levy ja nosta se pellille leivinpaperille. Anna taikinan kohota n. 20 min ja levitä sen päälle tomaattikastike (ohje löytyy alhaalta), halutut täytteet, mausteet ja raastettu juusto.

Ohje tomaattikastikkeen tekoon:
1 dl tomaattimurskaa
1 rkl tomaattisosetta
1 tl sokeria
1 tl kuivattua basilikaa

1. Kiehauta kastikkeen aineet pienessä kattilassa ja anna jäähtyä.

Ohjeet löytyvät Taituri Kotitalous 7-9 -kirjasta.

Donitsit♥

Donitsit

Donitsit tehtiin pikamunkki ohjeella. Donitsit tehtiin niin, että tehtiin taikinapallon keskelle reikä ja kahdella sormella pyöriteltiin. Keitettiin öljyssä rapeiksi. Kuorrutus tehtiin tomusokerista ja väriaineista. Donitsi dipattiin kuorrutteeseen ja sen jälkeen nonpparelleihin.



tiistai 22. huhtikuuta 2014

Pääsiäsikakku :D






Helppoa kakun väännössä:
-Jauhojen sekoitus
-Kaukun paistaminen
-Koristelu


Vaikeaa kakun väännössä:
-Suklaan sulatus
-Kakun leikkaaminen